← Takaisin

Google Analytics 4 – Uusi vuosi, uusi Analytics

| Juho-Petteri Kiviranta

Menneenä syksynä Google julkaisi uuden version verkkosivujen liikennettä seuraavasta Google Analyticsista. Google Analytics 4 nimeä kantava uudistus ei kuitenkaan korvaa vanhaa Analyticsia, josta käytetään nykyisin nimeä Universal Analytics palveluiden eron selventämiseksi. GA4 toimii vanhan mallin vierellä, ja Googlen virallinen suositus onkin, että molempia pidetään käytössä toistensa rinnalla – ainakin toistaiseksi. Molemmat tarjoavat dataa hieman erilaisista näkökulmista verkkosivuliikenteestä, jotka ovat sivuston omistajalle relevantteja. Mitä uutta Google Analytics 4 tuo verkkosivujen liikenteen seurantaan?

 

Tapahtumat analytiikan pohjana

Yksi suurimmista muutoksista Google Analytics 4:ssä on se, miten se tarkastelee tapahtumia verkkosivulla. Vanhassa Analyticsissa tietoja mitattiin istuntojen ja sivukatselujen mukaan. Istuntoja mitattiin siitä hetkestä kun käyttäjä saapuu sivulle ja jatketaan kunnes hän on poistunut. Tähän istuntoon sisällytetään kaikki sen aikana tapahtuneet asiat, kuten sivuilla vietetty aika, käydyt sivut vierailun aikana ja tietyn linkin klikkaus. 

Google Analytics 4:ssä tietojen keruun kulmakivenä toimivat tapahtumat. Jokainen sivuilla tehty asia on oma tapahtumansa eikä GA4 kerää tietoja istuntojen, vaan käyttäjien mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Google Analytics 4:n avulla pystytään tarkemmin seuraamaan käyttäjien polkua verkkosivuilla tai sovelluksessa. Tämän avulla voidaan esimerkiksi tarkkailla vierailijan tapahtumapolkua ennen uutiskirjeen tai tuotteen tilaamista.

Google Analytics 4:n tapahtumat jaotellaan neljään kategoriaan: automaattisesti kerättävät tiedot, parannetut mitattavat tapahtumat, suositellut tapahtumat ja muokatut tapahtumat. Ensimmäiset kaksi tapahtumatyyppiä eivät vaadi erityistä koodia verkkosivuille. Perus GA4 seurantakoodi, uudelta nimeltään mittaustunnus, kuitenkin vaaditaan tietojen keräämiseen. 

 

Sovellukset menossa mukana

Google Analytics 4 pystyy verkkosivujen ohella keräämään dataa myös sovelluksissa tapahtuvasta liikenteestä. Datoja voidaan tarkastella samassa näkymässä, joten keskinäinen vertailu on helpompaa. Ominaisuus on erittäin hyödyllinen niille, joilla on sovellus käytössä verkkosivujen ohella. 

 

Miten otan uuden Google Analytics 4:n käyttöön?

Jos sinulta löytyy jo Google Universal Analytics, on uuden version käyttöönotto helppoa! Navigoi aloitusvalikosta kohtaan “Järjestelmänvalvoja” ja näet asetusten “Omaisuus” kohdan alla valinnan “Päivitä GA4:ään”. Tämä ei nimestään huolimatta onneksi päivitä olemassaolevaa Universal Analyticsiä, vaan luo kokonaan uuden GA4-omaisuuden. Suureksi avuksi käyttöönotossa toimii Google Analytics 4 Setup Assistant, joka neuvoo sinua tärkeiden asetusten valinnassa. GA4 ei toimi samalla seurantakoodilla Universal Analyticsin kanssa, vaan verkkosivuille on asetettava uusi mittaustunnus, jonka Setup Assistant sinulle antaa. Mittaustunnuksen lisääminen onnistuu kätevimmin Google Tag Manager työkalulla.

Lisätietoja käyttöönotosta ja tagien asettamisesta löydät Googlen Analytics ohjeesta.

 

Google Analytics 4:n hyödyt

Päivitetyn Google Analytic 4:n seurantamahdollisuuksien avulla saat paremman kuvan verkkosivuilla ja sovelluksissa tapahtuvasta toiminnasta. Verkkosivuilla tapahtuvien toimintojen muuttaminen tapahtumiksi ja käyttäjien seurannan avulla näet, mitä sivuilla tapahtuu. Uuden Analyticsin analyysi -työkaluja voi hyödyntää esimerkiksi verkkosivujen tuottavuuden ja asiakaspolkujen parantamiseen.

Google Analytics 4:n avulla voit luoda uusia yleisöjä ja määrittää ne tarkemmin. Jos yrityksesi luo tunnukset sisäänkirjautuneille käyttäjille, voi näitä tietoja hyödyntää yleisöjen luonnissa. Yleisöjen avulla ymmärrät asiakkaita paremmin ja tunnistat oman kohderyhmäsi. Parhaan hyödyn uudesta Analyticsista saavat ne yritykset, joilla on verkkosivujen lisäksi käytössä sovellus. 

Miksi GA4 kannattaa ottaa käyttöön heti? Uusi mittaustunnus alkaa keräämään tietoa käyttäjistä siitä hetkestä eteenpäin, kun se on asetettu verkkosivuille tai sovellukseen. Mitä nopeammin otat uuden Analyticsin käyttöön, sitä pidemmältä ajalta näet hyödyllistä dataa myöhemmin.

 

Kiitos blogin lukemisesta! Jos tarvitset apua Google Analytics 4:n käyttöönotossa, autamme mielellämme! 

Juho-Petteri Kivirannan blogeja digimarkkinoinnin maailmasta julkaistaan joka kuukauden kolmas keskiviikko. Uudet blogit pystyt tilaamaan suoraan sähköpostiisi alapalkin Uutiskirje-osiosta!