← Takaisin

Miksi yritysblogi on hyvä idea?

| Saija Mahon

Bloggaaminen voi tuntua ajatuksena hankalalta, mutta on yritykselle erinomainen markkinointikanava. Yritysblogin kautta voit tuottaa asiakkaille kiinnostavaa sisältöä ja lisätä liikennettä verkkosivulla. Kokosimme viisi tärkeintä hyötyä, jotka säännöllinen blogin pitäminen tuo yritykselle.

 

Hakukonenäkyvyyden parantaminen

Yritysblogin avulla lisäät verkkosivuillesi sisältöä, joka on tärkeä tekijä hakukonenäkyvyyden parantamisessa. Sisällyttämällä tekstiin tärkeimpiä hakusanoja parannat mahdollisuuksia näkyä juuri tuotteistasi tai palveluistasi kiinnostuneen kohderyhmän hauissa. Google arvostaa myös sisäisiä ja ulkoisia linkityksiä. Sisäiset linkitykset voivat olla esimerkiksi tekstin sisällä olevia linkkejä aiheeseen liittyviä aiempia blogitekstejä. Ulkoiset linkitykset voivat olla esimerkiksi referenssi toisella sivustolla.

Muista kuitenkin, että sisältöä tuotetaan ensisijaisesti lukijalle ei pelkästään Googlelle.

 

Korosta osaamista ja asiantuntijuutta

Mikä olisi vaivattomampaa mainontaa kuin kirjoittaa siitä mitä osaa. Yritysblogissa voit tuoda esille yrityksen erityisosaamista sekä asiantuntijuutta. Antamalla vinkkejä lukijoille lisäät kiinnostusta yrityksesi tarjoamiin tuotteisiin tai palveluihin. Kertoa ajatuksiasi ammattitaidon tuoman kokemuksen kautta kasvatat myös luottamusta siitä, että osaatte asianne.

 

Brändin tunnettuuden lisääminen

Yritysblogilla voit tuoda esille asioita, jotka lisäävät tietoa yrityksen brändistä ja luoda mielikuvia tavoittelemallesi kohderyhmälle. Samalla kasvatat brändin tunnettuutta ja viet sitä haluamaasi suuntaan.

 

Tuore sisältö verkkosivuille

Blogi on hyvä alusta kertoa ajankohtaisista aiheista ja tuoda tuoretta sisältöä verkkosivuillesi. Huolellisesti suunniteltu sisältö ja säännölliset postaukset pitävät verkkosivut ajankohtaisina. Kun yritysblogin kirjoittaa kuukausittain tulee verkkosivuilla myös käytyä ja samalla voi tarkistaa onko sivuille muutakin päivitettävää.

 

Sisällön hyödyntäminen somessa

Tuottaessasi laadukasta sisältöä yritysblogiisi voit hyödyntää sitä myös sosiaalisen median kanavissa. Ohjaat kävijöitä verkkosivuille jakamalla linkin yritysblogista somessa ja samalla seuraajasi saavat tuoretta sisältöä myös sosiaalisessa mediassa.

 

Kiitos kun luit ja tutustu aiheeseen lisää aiemmista blogeistamme markkinoinnin tarkasta kohdentamisesta ja vinkit hakukoneoptimoinnin ilmaisista työkaluista.