← Takaisin

Somettaja, tunne laitteesi!

| Petra Niemi

Somettaisin, mutten ehdi istua koneella kokoajan!

Tuttu mietelause, eikö? Sinulla on älykänny taskussasi tai tablet-laite pöydälläsi, mutta käytät puhelintasi vain puhumiseen, tablettia ehkä netissä käyntiin. Niillä kun voisit tehdä paljonkin markkinointia ja näkyvyyttä pieninä palasina, kunhan vain rohkeammin osaisit niitä käyttää.

Aina aluksi kannattaa siis opetella käyttämään omaa laitetta, se on ikään kuin persoonallinen laite, jossa jokaisella on omanlaiset asetukset, omanlaiset sovellukset ja omanlainen käyttötapa. On siis hyvä osata juuri siitä omasta puhelimesta ne tärkeimmät jutut. Aloita pikkuhiljaa, yleensä laite ei mene rikki käytöstä, eikä peruuttamatonta useinkaan voi tapahtua.

Koulutan paljon somen perusteita yrittäjillä, aloitteleville sometisteille ja yleensä ensimmäisenä törmäämmekin lähes aina siihen, ettei tuleva somettaja osaa käyttää vielä laitettaan juurikaan muuhun kuin soittamiseen. Laitteet ovat kehittyneet huimaa tahtia ihan muutaman viimevuoden aikana, mutta me emme vain ole pysyneet kehityksen perässä. Olemme tottuneet vain käyttämään puheominaisuutta. Häthätää juuri opimme käyttämään koko kännykkää ylipäänsä – siis lankapuhelimen ja perässä raahattavan NMT:n jälkeen. Ja nyt pitäisi käyttää luuria paljon muuhunkin kuin vain puhumiseen. Voisimme jopa säästää puhelinkuluja soittamalla Skypellä tai Viberilla nettipuheluita.

Jos haluat käyttää puhelintasi tehokkaasti on hyvä ottaa huomioon muutama seikka. Ensiksikin jos olet vasta puhelinta hommaamassa, hommaa sen verran hyvä malli, että siinä riittää suorituskykyä ja sen voi synkronoida eli ajantasaistaa tiedot tietokoneesi kanssa. Jos omistat mac koneen, niin tuolloin kannattaa hommata iPhone – nämä kun synkkautuvat yhteen lähes käden käänteessä. PC:n kanssa saa toimimaan useammankin laitteen, mutta vaatii valitettavasti monesti jo vähän enemmän osaamista.

Toinen asia on kunnollinen liittymä, jossa on reilusti nettiä. Tälläisistakaan ei enää tarvitse maksaa kuin jokunen kymmen euroa kuukaudessa, parantaaksesi tehokkuutta. Jos joudut pihtaamaan netin käytössä, menee suurin hyöty ohi. Kolmanneksi, jos liikut paljon laitteesi kanssa, hanki myös lisäakku, sillä monessa älyluurissa akut ovat vielä melko huonoja kestoltaan. Aktiivisella puolen päivän somettamisella saat akun loppumaan kesken päivän. Lisäakku, eli varavirtalähde, maksaa 10-40 € riippuen koosta. Varavirtalähde on pieni laite joka ladataan ajoittain verkkovirrasta ja parhaat varavirtalähteet mahdollistavatkin jopa 3-4 kertaa latauksen kännyysi. Lisäksi laite kulkee kätsysti taskussa tai käsilaukussasi.

Sitten käyttämään!

Monien laitteiden mukana tulee ohjeet, jotka kannattaa lukaista läpi. Useille laitteille löytyy myös käyttövinkkejä puhelimesta itsestään tai vaikkapa YouTubesta. Opi sulkemaan ylimääräisiä ohjelmia (jotteivät rasita akkua turhaan ja jumita puhelinta muutoin), opi pyyhkäisemään tietyillä tekniikoilla ohjelmia auki tai kiinni,  opettele käyttämään puhelimen hakutoimintoja… Näitä kutsutaan puhelimen natiiveiksi ominaisuuksiksi, jotka ovat ikään kuin sisäänrakennettuja joka laitteessa tyylillään. Monesti nämä samantyyliset toiminnallisuudet toimivat myös eri ohjelmissa, eli sovelluksissa, eli appseissa.

Appseiksi kutsutaan etenkin iMaailmassa (iOS eli omppuluurit eli iPhone, iPad) niitä ohjelmia, sovelluksia, joita puhelimeen ladataan AppStoresta. Andoid-maailmassa (HTC, Samsung, LG, Sony jne) sovellukset ladataan GooglePlay-kaupasta. Suurin osa Nokian älypuhelimista taas toimii Windows pohjalta ja näilläkin on oma sovelluskauppansa. Nokian ”appsimaailma” on kuitenkin sisariaan (iPhone ja Android) heikompi. Suurin osa mielenkiintoisista appseista on saatavilla vain näihin kahteen viimeisimpään.

IMG_9134Hyvä keino lähteä alkuun on tehdä kauppaa varten tili ja lähteä tutkimaan mitä on saatavilla. Lähes kaikki tilit vaativat luottokortin tiedot, mutta tietosi ovat lähes poikkeuksetta hyvin turvassa. Monet sovellukset ovat ilmaisia, jotkin maksavat euron pari. Aloita jollain tutulla, kuten vaikkapa Facebookilla, jos siellä olet joka tapauksessa. Opettele käyttämään puhelimen sovellusta, joka on yleensä jokseenkin erilainen kuin tietokoneversio. Opi tunnistamaan mistä sivut liikkuu ja vaihtuu, mihin kirjoitetaan, mistä valikot löytyy, mistä haetaan tietoa, miten liutetaan jne.

Useimmissa puhelimissa on myös useita ”näyttöjä”, joita huiskautetaan eteenpäin – sinulla voi olla siis vaikka viisi sivua sovelluksia käytössäsi tarpeen mukaan.

Monet sovellukset vaativat myös paljon lupia puhelimelta: kuvien käyttöön, kameran käyttöön, yhteystietojen käyttöön, paikannustietojen käyttöön, päivitykseen jne. Jos haluat ottaa sovelluksista kaiken hyödyn irti, kannattaa nämä tiedot sallia. Voit niitä sitten kyllä jälkeenpäinkin muuttaa tarpeen mukaan. Tietojasi ei puhelimestasi kukaan tule kaivelemaan, eivätkä tietosi voi käytännössä joutua vääriin käsiin (jos et unohda puhelintasi johonkin, eikä sinulla ole PINkoodi päällä suojauksena).  Pushviestit ovat taas niitä aktiiviviestejä, joita jotkin sovellukset lähettävät tarpeen mukaan. Esim. tarjouksia paikannustietojen mukaan tai uutisia uutissovelluksista ”livenä”. Uutispalvelut, kuten MTV3 ja Yle tarjoavat räätälöityjä mahdollisuuksia seurata uutisia. Näin pysyt ajan tasalla sinulle tärkeistä uutisista liikuitpa missä vain.

Sovelluksia on siis lukuisia, niin hyvinvointiin, kuntoiluun, yrittämisen tueksi, ajanhallintaan, yhteydenpitoon, kuvien käsittelyyn, vapaa-aikaan, pelaamiseen jne. Sovelluksia voi rohkeasti kokeilla ja poistaa, mikäli ei tunne tarpeelliseksi myöhemmin jotain. Nykyisin on myös mahdollista tehdä itselle kohtuu hintaan oma sovellus eli appsi vaikkapa suomalaisen Apps4Tabletin kautta.

Tutustu rohkeasti!

Tutustu siis rohkeasti laitteeseesi, asenna siihen kalenterit sekä sähköpostit ja personoi laite juuri sinua varten. Opit vain kokeilemalla ja kyselemällä toisilta. Napsi kuvia ja käytä niitä somepalveluissasi. Muista myös välillä ottaa varmuuskopioita tietokoneellesi laitteestasi, jos jotain sattuu, saat tietosi pelastettua. Tutki myös laitteen asetuksia, jotta laitteesi toimii juuri kuten sinä haluat, tai et halua. Muista myös päivittää ohjelmistoa kun sellainen on valmistajan puolesta mahdollista ja suositeltua. Päivitykset sisältävät yleensä tarpeellisia turvallisuuspäivityksiä ja parantavat käytettävyyttä.

Rohkeutta, innostusta ja tekniikkaa! Älä pelkää – se on hauskaa! Ja jos hirvittää tai epäilyttää, kysy ihmeessä apuja – niitä varmasti löytyy. Muista kuitenkin, että jos jokin on liian hyvää, älä klikkaile. Ettet vain saastuta laitettasi viiruksilla tai muilla vastaavilla peikoilla. Nämäkin oppii ajan kanssa tunnistamaan.

Somettamisiin myös kännyilläkin!

Sanna Jylänki, yrittäjä, Redesan Oy

Sanna on pienyrittäjien sparraaja, yksityinen yritysneuvoja, jonka intohimona ovat tietotekniikka sekä myynti ja markkinointi. Sanna kouluttaa yrittäjille myös some-asioita ja kirjoitti kirjankin 100 keinoa tehdä somemarkkinoinnilla tuloksia, yhdessä Timo Ropen kanssa 2014. Sanna on lanseerannut myös Redenet-verkkokaupan, jossa myynnissä verkkokoulutuksia sekä henkilösparraajia ja muuta yrittäjä-arkeen auttavaa.

PS: Lataa myös RedeAid yrittäjän apu taskuusi 😉 Lue lisää täältä.

IMG_3408